Harrastamisen kulut on saatava kuriin – eikä vain urheilussa

Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Esko Ranto linjaa Helsingin Sanomien haastattelussa tänään hyvin harrastamisen kuluista. Esimerkkinä käytetään tässä erityisesti urheiluharrastamista, mutta sama pätee hyvin myös lasten ja nuorten kulttuuriharrastamisesta perheelle aiheutuviin kuluihin.

Taide- ja kulttuuriharrastuksien on todettu monessa selvityksessä vähentävän syrjäytymisen uhkia sekä vahvistavan lapsen ja nuoren omaa itsetuntemusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta ympäröivään yhteiskuntaan. Taide voi ja toimiikin myös siltana yhteiskunnalliseen osallistumiseen, taide on paitsi päämäärä ja lopputuotos, myös väline yhteiskunnan ja oman itsen ymmärtämiseen.

Olen Esko Rannon kanssa samaa mieltä siitä, että meidän tulee kaupunkina huolehtia siitä, että kaikilla on mahdollisuus, mutta ei vain liikuntaan ja urheiluun, vaan myös taiteeseen ja kulttuuriin. Valitettavasti kuitenkin usein keskusteluissa kulttuuriharrastus tuntuu jäävän jalkoihin, kun keskitytään uusimpaan jäähallihankkeeseen.

Sote-uudistus vie sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyviä tehtäviä kunnilta toiselle tasolle. Minulle tämä ei tarkoita sitä, että pudotamme hanskat kaikissa terveyteen liittyvissä kysymyksissä. Päinvastoin. Voimme viimein siirtää katseen tärkeimpään: Ongelmien ennaltaehkäisyyn. Siinä harrastuksilla on todella keskeinen rooli:

Taide- ja kulttuuriharrastusten saatavuus kaikille, erityisesti lapsille ja nuorille on oltava sivistyneen kaupungin ja sen kaupunkikulttuurin keskiössä. Samoin myös opetustoimessa, jossa meidän on kriittisesti tarkasteltava esim. musiikkiluokkien lakkauttamista. Onko meillä todellakin varaa luopua mm. näistä? Minun mielestäni ei.

Liikunta- ja urheiluharrastus, taide- ja kulttuuriharrastus, nämä kaikki kasvattavat meille pääomaa, josta rakentuu kaupunki, jonka asukkaat ovat tyytyväisiä oloonsa. Ja hyvinvoiva kaupunkilainen haluaa tehdä hyvää myös muille ja koko elinympäristölleen.

Kuva: Kira Hagström

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s