Millä arvomaailmaa mitataan?

on

Sunnuntaina painiskelimme koko ehdokasjoukko vaalikoneiden ääressä. Ainakin jos somekuplaani on uskominen. Itselleni tämä rituaali tuli eteen ensimmäistä kertaa ja pienoinen hämmennys valtasi mielen.

Suurimmalta osaltaan kysymykset olivat mielestäni hyvinkin tarpeellisia, mutta arvomaailmaa (ilmeisesti) kartoittavat kysymykset jäivät kalvamaan mieltä. Kovin yllättynyt olin siitä, että Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat kysyivät mielipidettä “homoliittoihin”. Tämä oli kahdessakin mielessä kummallista: paikallispolitiikassa emme asiasta ensinnäkään ole päättämässä ja toisekseen tämä asia on nyt vihdoin, liiankin monen käsittelyn jälkeen, päätetty eduskunnassa. Ilmeisesti kuitenkin tämä jollain tapaa määrittää minun arvojani ja siksi ilmeisesti myös jollain tapaa profiiliani poliitikkona.

En liene ole repimässä itseäni kaapista ulos, kun kerron, että uskon siihen, että lain edessä olemme yhdenvertaisia kansalaisia. Sen turvaa onneksi meille perustuslaki ja siitä asiasta emme joudu kaupunginvaltuustossa päättämään. Ja hyvä niin.

Minulle yhdenvertaiset ihmisoikeudet ovat luonnollisesti tärkeitä myös siksi, että itse kuulun vähemmistöön. Se on tarjonnut minulle koko elämän ajan etuoikeutetun mahdollisuuden nähdä maailmaa vahvasti heikomman ja ulkopuolisen näkökulmasta, joskus aiemmin. Mitä vanhemmaksi olen kasvanut, sitä enemmän olen nähnyt itseni vahvasti osana, palasena yhteiskuntaa, en ehkä aina keskiössä, mutta vahvasti siinä kiinni. Menneet kokemukset ovat kuitenkin suoneet minulle mahdollisuuden ymmärtää, kuunnella ja puhua niiden puolesta ja kanssa, joilla asiat eivät ole enemmistön määrittämien normien mukaisia.

Se, että olen homomiehenä ehdolla Suomen suurimman kaupungin kaupunginvaltuustoon tuntuu aivan mahtavalta. Haluan olla rakentamassa Helsinkiä ja sitä kautta koko Suomea, jossa se ei tulevaisuudessa ole ihmeellistä ollenkaan. Olen rakentamassa kaupunkia, jossa meillä kaikilla palasilla on tarkoituksena ja paikkansa yhteisessä palapelissä.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s